Chat with us, powered by LiveChat

Takana ihana muutosmatka upean organisaation kanssa.

Puolitoistavuotta sitten starttasimme Työterveyslaitoksen kanssa kehittämistyöhön johon koronavuosi toi ennalta arvaamatonta lisämakua. Miten organisaatio voi siirtyä digitaaliseen päätöksentekoon, oppia ja kehittää johtamista? 

Hankkeen päätösseminaari Päätöksenteko ja johtaminen – näkökulmia muutosmatkalta, oli hieno virtuaalinen tilaisuus joka kokosi yhteen Työterveyslaitoksen omien asiantuntijoiden sanoittamana huikeita näkökulmia isoon teemaan. Olin todella ylpeä ja kiitollinen sisällöstä ja keskustelusta jota seminaarissa käytiin. Kosketimme yhdessä montaa myös vaikeaa teemaa isolla kehittämis- ja eteenpäin katsomisen asenteella itsekritiikkiä unohtamatta.

Työn muuttuminen ja sen kehittämisen pitäisi olla joka organisaation keskiössä. Digitaalisesti toimiminen ja päätöksenteon kehittäminen, kattaen kaiken ongelmien huomaamisesta, ratkaisujen löytämiseen ja tehokkaaseen toimeenpanon sitoen, tuo kaivattua tuottavuutta ja toisaalta lisää työntekijän osallisuuden ja merkityksen kokemusta. Holistinen lähestyminen päätöksentekoon istuu yhteen mm.  ilmiöpohjaisuuden, kyvykkyysajattelun ja siilojen ylittämisen tarpeiden kanssa. 

Työterveyslaitoksen johtamisen ja päätöksenteon kehittäminen sosiaalisen muutoksen keinoin -hankkeen lähtökohtana oli digitalisoida organisaation johtamisjärjestelmää ja kehittää päätöksentekoa alustavetoiseksi, tavoitteina päätöksenteon selkiyttäminen, keskeisten päätösten tyyppien tunnistaminen ja päätöksenteosta oppimisen kehittäminen.  

Työsuojelurahaston tukema kehittämishanke työsti mm. seuraavia teemoja;  sosiaalinen päätöksentekomalli,  päätöksenteon dokumentointi, päätöstyyppit ja niiden erityisvaatimukset,  roolittaminen ja vastuullistaminen, laatu ja laadukkuus päätöksenteossa, oppiminen, arviointi ja mitattavuus, portfolio ajattelu, kehitystyön päätöksenteko ja stage gate –mallinnus.  

Digitalisaatio, globalisaatio, epävarmuus ja robotiikka muuttavat maailmaa ja työtä sellaisella tahdilla, että työelämässä on jatkuvasti haettava kehittämistapoja pitää prosesseja ja toimintatapoja tarpeeksi ketterinä ja toisaalta varmistaa vastuullisuutta. Päätöksenteko on organisaatioiden toiminnan keskiössä oleva prosessi, jonka osaaminen, koulutus, menetelmät ja työkalut ovat olleet liian komplekseja, jotta niitä olisi osattu lähteä systemaattisesti kehittämään. 

”Softa ja digi tulee muuttamaan johtamista. Ajattelen, että se on niche johon meidän tulee keskittyä, jotta parannamme tuottavuutta. Fingertip on tosi fiksu järjestelmä.  Nostaa tehoja ja mahdollistaa kellotaajuuden parantamisen!”, toteaa Antti Koivula, pääjohtaja, Työterveyslaitos.

Mistä seminaarissa sitten puhuttiin?

Anne Linna sanoitti tavoitejohtamisen tärkeyttä, miten tavoitteidenhallinta luodaan systemaattisemmaksi , poistumalla exceleistä ja tekstitiedostoista, jotta mahdollistuu johtamiselle tärkeä reaaliaikainen näkymä tavoitekokonaisuuteen. 

 Alustat ja arkkitehtuuri muovaavat tapaamme johtaa ja tehdä päätöksiä. Trendi on siirtyä täysin omista ohjelmistoista on konfiguroitaviin ratkaisuihin ja tämä on vähentänyt tarvetta talon sisäiselle ohjelmisto-osaamiselle, totesi Tomi Luostarinen alustuksessaan. Alustojen ja ohjelmistojen kanssa keskitytään hyviin kumppanuuksiin. Alustojen rooli on mahdollistaa, ei rajoittaa. Eli on tärkeä myös  luottaa, että ihmiset osaavat itse tehdä priorisointia ja johtaa työtään. 

Teppo Valtonen vei meidät pohtimaan aivotyön kognitiivista näkökulmaa päätöksenteossa. Ihmisten päättelyketjujen ”vinoumat” (bias) koetaan bugeiksi, vaikka voi ajatella, että ne on ominaisuuksia; not a bug, a feature). Ne ovat evoluution seurausta, auttanut lajin selviytymisessä nopeuttaen päätöksentekoa. Aivot ymmärtävät asiayhteyksiä nopeasti ja soveltavat aikaisempaa tietoa uusiin kokemuksiin helposti. Vinoumien suodattamiseksi voi käyttää sosiaalista päätöksentekoa ja systemaattista päätöksentekoprosessia.

Kirsi Ahola vastaa Työterveyslaitoksella tutkimustyön ja projektien prosesseista ja niiden kehittämisestä. Digitaaliset työkalut auttavat prosessien hallintaa eri vaiheiden ja niihin liittyvien päätösten ja hyväksyntien kautta. Ketä tulisi sisällyttää, riippuu prosessin laajuudesta ja tärkeydestä. Digitaalisten työkalujen portfoliot auttavat myös analyyttisen hahmotuksen kanssa, sekä helpottavat johtamisen kannalta tärkeää strategista ohjausta. 

Aija Kuurne on toiminut hankkeen projektipäällikkönä ja toi seminaariin raikkaan juristin näkökulman. Fingertip tuotiin Työterveyslaitokseen paremman päätöksentekoprosessin aikaansaamiseksi. Selkeys, osallistaminen, prosessilähtöisyys, oppiminen, luokittelut ja päätösloki ovat keskeisiä ominaisuuksia. Juristeille opetetaan ratkaisupakko; että ratkaisu täytyy saada deadlineen mennessä, ja sen tulee noudattaa koodistoa eli lakia. Yritysmaailmassa samanlaista ratkaisupakkoa ei ole, päätökset voi ”jäädä ilmaan”, kesken, tai ne voidaan hylätä kokonaan ennen ratkaisun syntymistä. Ei myöskään ole koodistoa, minkä perusteella päätöksen oikeellisuutta voi arvioida. Laatu riippuu tavoitteista, nopeudesta, prosessista ja toteutuksesta. Systemaattinen lähestyminen auttaa osallisia orientoitumaan päätökseen lisäten nopeutta ja prosessin laatua. 

Hankkeesta saatuja oppeja on päästy hyödyntämään jo muissakin organisaatioissa kuten tavoitteisiin kuului, ja näin oppimisprosessi jatkuu. Onko sinun organisaatiollasi varaa olla tarkastelematta tapaanne tehdä päätöksiä ja johtaa työtä, niin yksilön, tiimin kuin organisaation ja verkostojen tasossa?  Ota yhteyttä niin jutellaan miten te voisitte lähteä liikkeelle. Matkalla olo kasvattaa ja liike patistaa kyseenalaistamiseen, tavoitteellisuuteen sekä kehittämiseen. 

Kiitos tarjouspyynnöstäsi!

Riennämme nyt laatimaan sinulle tarjousta. Saat sen viimeistään huomenna tai heti kohta viikonlopun jälkeen.

Sillä välin voit tutustua videopankkiimme tai lukea johtamisen taidoista.

Terveisin,
Sanna, JP ja Milla

P.S. Jos tarjousta ei kuulu, tarkista roskapostilaatikkosi. Ellei sieltäkään löydy, kilauta tai chättää rohkeasti meillepäin.

Can I get a quote for the Fingertip for Teams strategy solution with the following specifications:

    *Organization:

    *Organization size:

    *Leadership team size:

    My details:
    *Name:

    *Job Title:

    *Business Email:

    Phone Number:

    We'll do our best to answer within 24 hours.

     

    I would like to receive a quote for a Fingertip for Teams solution for our management team with the following specifications:

      *Organization:

      *Organization size:

      *Leadership team size:

      My details:
      *Name:

      *Job Title:

      *Business Email:

      Phone Number:

      We'll do our best to answer within 24 hours.

       

      Strategy group deployment package

      • Modelling strategic objectives and projects in Teams and Fingertips
      • 3 preparatory working meetings with the strategy team
      • Playbook for strategy implementation

      First year only 9 900 € (norm 19 900 €).

      Saisinko tarjouksen Fingertip for Teams –ratkaisusta strategiaryhmämme käyttöön seuraavin speksein:

        *Organization:

        *Organization size:

        *Leadership team size:

        My details:
        *Name:

        *Job Title:

        *Business Email:

        Phone Number:

         

        Strategiaryhmän käyttöönottopaketti

        • Strategisten tavoitteiden ja hankkeiden mallintaminen Teamsiin ja Fingertipiin
        • 3 valmentavaa johtamisen palvelumuotoilutapaamista strategiaryhmän kanssa
        • Omat strategian jalkautuksen pelisäännöt

        Ensimmäinen vuosi vain 9 900 € (norm. 19 900 €), jos aloitatte Fingertipin käytön 15.4.2023 mennessä.

        Saisinko tarjouksen Fingertip for Teams –ratkaisusta strategiaryhmämme käyttöön seuraavin speksein:

          *Organisaatio:

          *Organisaation koko:

          *Johtoryhmän koko:

          Terveisin:
          *Nimi:

          *Titteli:

          *Työsähköpostiosoite:

          Puhelin:

           

          Strategiaryhmän käyttöönottopaketti

          • Strategisten tavoitteiden ja hankkeiden mallintaminen Teamsiin ja Fingertipiin
          • 3 valmentavaa johtamisen palvelumuotoilutapaamista strategiaryhmän kanssa
          • Omat strategian jalkautuksen pelisäännöt

          Ensimmäinen vuosi Kasvuryhmäläisille vain 9 900 € (norm. 19 900 €), jos aloitatte Fingertipin käytön 15.1.2023 mennessä.

          Saisinko tarjouksen Fingertip for Teams –ratkaisusta strategiaryhmämme käyttöön seuraavin speksein:

            *Organisaatio:

            *Organisaation koko:

            *Johtoryhmän koko:

            Terveisin:
            *Nimi:

            *Titteli:

            *Työsähköpostiosoite:

            Puhelin:

             

            Saisinko tarjouksen Fingertip for Teams –ratkaisusta strategiaryhmämme käyttöön seuraavin speksein:

              *Organisaatio:

              *Organisaation koko:

              *Strategiaryhmän koko:

              Terveisin:
              *Nimi:

              *Titteli:

              *Työsähköpostiosoite:

              Puhelin:

              Lähettämällä viestin, hyväksyt Fingertipin tietosuojalausekkeen (ENG) ehdot.
              Vastaamme kaikkiin pyyntöihin 24 tunnin sisällä.

               

              Saisinko tarjouksen Fingertip for Teams –ratkaisusta johtoryhmämme käyttöön seuraavin speksein:

                *Organisaatio:

                *Organisaation koko:

                *Johtoryhmän koko:

                Terveisin:
                *Nimi:

                *Titteli:

                *Työsähköpostiosoite:

                Puhelin:

                Lähettämällä viestin, hyväksyt Fingertipin tietosuojalausekkeen (ENG) ehdot.
                Vastaamme kaikkiin pyyntöihin 24 tunnin sisällä.

                 

                Leave us a message

                We will answer you as soon as we can!

                  By submitting, you accept the terms of the Fingertip Privacy Statement

                   

                  Be on top of the latest knowledge.

                  Get monthly stories about Social Decision Making and Digital Leadership directly into your email inbox by subscribing to Fingertip Newsletter.


                    By submitting, you accept the terms of the Fingertip Privacy Statement